Lyyrisiä mielenmaisemia

Yksin

Aina yksin, yksinäinen.

On se kuin keihäs teräväpäinen. 

Risteää mieli, risteää olemus…olen surkimus.

Miksi kaikki palikat on levällään mun mielessä, jotain on nyt pielessä.


Missään ei ole enää mieltä.

Kuka auttaisi mut mielen suruista sieltä?

Kaikki on auki kuin hauen nielu, näihin sydämen suruihin sulkeutuu sielu.

Person Sitting on Bench Under Tree

Olenko vapaa vai jumissa?

Olenko se, joka näkyy noissa kuvissa?

Kovin vaikeaa on olla ollut. 


Olen sittenkin vielä syntymättä.

Syntymättä toisen ihmisen välittömälle läsnäololle.

Tässä nousee jo verenpainekin koholle.

Niin yksin olen ollut…vain yksinpuhelu on mua palvellut.


Yksin kun täällä jäädään, ei auta voimat, jotka oli syntyjään.

Toisiamme me tarvitsemme, muuta voi emme.

Jos jäämme vankilaan mielen, kuka sitten opettaa ystävyyden kielen?


Vapauta mut ulos täältä, pois täältä sateiselta säältä.

Kun aukeaa lukko, niin lähtee myös yksinäisyyden tukko!


Hei, nyt ystävyys luokseni tuli kuin tulikin ja lumi rinnastani suli kuin sulikin.

Vihdoin mä hengitän!

Nyt ystävyyden ratsuni mä kengitän!

Tätä vaalia pitää, kuin verso alkaa jo itää.


Iloinen olen ainiaan, kun ystävän löysin. Pidän kiinni tästä kuin vahvoin köysin.

Olkaamme ystäviä toinen toisillemme, niin toteutuu silloin ystävyyden enne.

Sä ystävä olet mun aina, nyt poistui yksinäisyyden vaiva!


Ei kenenkään pitäisi liikaa yksinäisyyteen vajota, mutta ei ole helppoa tietä tähän ongelmaan kajota.


Vastaa