Mieli ja tunteet

Muiden tahtoon mukautuminen

Perheessäni, jossa kasvoin, oli paljon laiminlyöntiä isäni kautta. Opin jo varhain mukautumaan muiden tahtoon ja piilottamaan omani. Pian viljelin sanoja “en mä tiedä” ja “ihan sama”, kun mielipidettäni kysyttiin. Tästä vuoden perheessämme asuva serkkuni muisti muistuttaa. En osannut tehdä asialle mitään, enkä ymmärtänyt, mistä se johtuu. Olin vielä niin nuori.

Minulla mukautumiseen liittyi myös suorittaminen ja miellyttäminen. En saanut isältäni riittävästi huomiota tai kannustusta. Olin hänelle usein näkymätön, emmekä me koskaan keskustelleet asiasta. Rupesin siis miellyttämään häntä, suoriutumalla koulussa hyvin. Se meni aika pitkälle. 

Olen myös huomannut muissa suhteissa, että mukaudun liian helposti muiden mielipiteisiin ja haluihin. Esimerkiksi, minulla oli eräs ystävyyssuhde, jossa autoin ihan kyvykkäältä vaikuttavaa ystävää, mutta joka koki, ettei jaksa käydä esimerkiksi kaupassa. Huomasin vasta terapiassa jutellessani, että hän käyttää minua hyväkseen ja manipuloi.

Hän halusi minun monta kertaa viikossa käyvän hänen luonaan ja kaupassa, vaikka hänelle ei tehnyt hyvää liikkumattomuus ja eristyneisyys. Lisäksi hän oli kova pommittamaan tekstiviesteillä, jotta hän saisi minun huomioni. 

Hän manipuloi minua hänen oman tahtonsa eduksi. Hän esimerkiksi luonani yötä ollessaan otti omat ohjat käsiinsä ja sanoi, kuinka itse toimii ja että niin kuului toimia myös minun silloin, kun hän on kylässä. 

Hän esimerkiksi ajoi minut omalta sängyltäni pois, jotta saa siinä paremmin nukuttua. Totesin hänelle vain “toivottavasti saat hyvin nukuttua”. Minulle tuli outo, epämiellyttävä tunne vatsanpohjaan. En silti kunnolla tunnistanut oikeuttani jatkaa nukkumista omassa sängyssäni. Pelkäsin, että hän alkaa voida huonommin, jos ei saa tahtoaan läpi.

Olin liian kiltti ja mukauduin hänen tahtoonsa. Hän oli hyvää vauhtia tekemässä minusta omaishoitajaa. Minulle auttaminen ei ole ongelma, mutta tämä jatkuva pompottaminen teki sen, että tiemme erosivat lopulta.

Mielipiteiden sanominen julki tai suoraan, on minulle vaikeaa. Kirjoittaminen on eri asia. Varsinkin, jos joudun sanomaan jotakin negatiivista jollekin, sydämeni alkaa hakkaamaan. Esimerkiksi, jos toinen on juuri loukannut minua, siitä sanominen tuntuu tuskaisan hankalalta.

Minun täytyy opetella tuomaan julki omat mielipiteeni ja herätellä omaa tahtoa. Täytyy yrittää myös ymmärtää, että minullakin on oikeus sanoa mielipiteeni. Se on yhtä arvokas, kuin jonkun toisen. 

Liiallinen miellyttäminen ei ole hyväksi, se vain kasvattaa ristiriitoja. Pahimmillaan purkautumatonta vihaa ja katkeruutta itsen sisälle. Kun oikeasti haluaisi toisin, mutta mukautuu silti toisen tahtoon. Usein tietämättäänkin, automaattisesti. 

Mukautuminen voi olla melko automaattista ja huomaamatonta, jos on tottunut siihen. Onko sinulla kokemuksia mukautumisesta? Voit kommentoida anonyymisti alle 🙂

Vastaa