Mieli ja tunteet

Kroonisen häpeän tunteminen. Kuinka käsitellä sitä?

Ajattelin kirjoittaa häpeästä toisen postauksen. Omakohtaisen, Rakas päiväkirjani -osioon kirjoitetun “häpeän kokemukseni” tekstin lisäksi. Ajattelin kirjoittaa tässä yleisemmin häpeästä. Häpeä koskettaa myös minun elämääni monella tavalla. Ajattelen myös, että tästä häpeän käsittelystä voi olla vertaisapua muillekin, jotka kamppailevat häpeän kanssa. Koen, että minulla on näkemystä häpeän mekanismeista osana jännittämistä ja itsevarmuutta. 

Häpeä on yksi perustunteistamme, sekä perin suomalainen ilmiö. Jännittävälle, turhaa häpeää aiheuttavalle asialle paras purkukeino on altistaminen, vaikka se voi tuntua vastenmieliseltä. Häpeää ei kannata peitellä, vaan siitä voi oppia pikkuhiljaa eroon, kun altistaa itseä vaikeille tilanteille ja saa näin uusia onnistumisen kokemuksia.

On myös tärkeä saada puhua jonkun luotettavan henkilön kanssa siitä. Ihmiset ajattelevat suuren osan ajasta vain itseään, se on hyvä muistaa. Siksi myös oma häpeä voi saada suuremmat mittasuhteet oman pään sisällä. 

Mistä häpeä syntyy? Se on kai seurausta siitä, että pelkää tulevansa jollakin tapaa paljastetuksi tai epäonnistuneeksi muiden silmissä. Tunnemme häpeää, koska olemme aina yhteydessä muihin ihmisiin ja sitä kautta ryhmä kertoo, mikä on sopivaa ja mikä ei. Se on luonnollista. 

Joillekin häpeä voi olla valitettavasti jokapäiväistä ja olla hyvin perustavanlaatuinen tunne. Se voi ilmentyä eri asteisena. Voi helposti peilata ja verrata muita itseensä. Sitä saattaa pohtia, “olenko tarpeeksi, sekä mitä muut minusta ajattelevat ja kuulunko joukkoon?”. On voinut joutua oppimaan jo tosi nuorena häpeämään, esimerkiksi vanhempien armottomuuden toimesta, kiusaamisesta tai vaikkapa nolatuksi tulemisesta. 

Olen huomannut, että vertailu muihin ei kannata, vaan jokainen on yksilönsä ja jokaisella on omat vaikeutensa, joiden kanssa he kamppailevat. Jokainen on uniikeista lähtökohdista ja ne ovat vaikuttaneet meihin. Tosiasiassa me kaikki olemme jollain tavalla vajavaisia ja erilaisia. 

Pahan häpeän tunteen kanssa voi pelätä, että kaikilla on jotakin vastaan. Voi pelätä että, kun astuu tilaan, niin muiden huomio kääntyisi heti itseen. “Kiinnittävätkö muut huomiota minuun ja mitä he minusta ajattelevat.” Voi olla koko ajan varuillaan ja katsella ihmisistä, milloin he kiinnittävät kulloinkin huomionsa. Pääsääntöisesti ei kukaan kiinnitä erityisempää huomiota. Tosiasiassa sitä katsoo vain itse itseään todella suuren suurennuslasin alla ja siitä kokemus johtuu. Täytyisi vain oppia kiinnittämään huomio toisaalle, pois itsestä.

Valitettavasti myös koulussa tai töissä joutuu kohtaamaan inhottavia tyyppejä, jotka voivat tuoda mieleen omat riittämättömyyden kokemukset pintaan. Sen asian kanssa voi opetella elämään ja löytää omat voimavarat, jotka tekevät itsensä onnellisemmaksi. Näin ei niin haittaa, kun muistaa voimavaransa, vaikka kohtaisi ikäviä tyyppejä. Voi kokeilla vaikka kirjoittaa tuntojaan ylös.

Jos on sosiaalisia jännitteitä tai siihen liittyvää häpeää, hyvä keino on harjoittaa myötätuntoa itseä kohtaan, alaan liittyvää kirjallisuuttakin löytyy. Pikku hiljaa voi saada uusia onnistumisen kokemuksia, jotka korvaavat vanhoja traumoja. On myös tärkeä hakea apua, jos jännitys tai häpeä käy kovin suureksi.

Myös liiallinen miellyttäminen voi olla monelle huolelliselle tyypille murheen aihe, sitä on niin helppo työntää itsensä taka alalle. 

Itse olen hyötynyt suuresti mindfulnessin harjoittamisesta jännitykseen ja siitä häpeään liittyen. Kävin nuorempana mindfulness peruskoulutuksen ja ohjaajakoulutuksen ja jännitykseni laimeni dramaattisesti. Mindfulnessin hyödyistä on todistetusti näyttöä.

Häpeä voi liittyä myös ulkonäköpaineisiin. Siten että on käsitys, että pitää olla tietyn näköinen. Yhteiskunnassamme on tiettyjä ihanteita, joita suositaan ja siten voi kokea sen suhteen onnistumattomuuden tai riittämättömyyden kokemuksia tai pahimmassa tapauksessa voi nähdä itsensä vääristyneiden silmälasien läpi. Peilistä saattaa katsoa “ruma tyyppi”, vaikka olisi kauniskin.

Kaiken kaikkiaan häpeä liittyy riittämättömyyden ja kelpaamattomuuden kokemuksiin. Se ei ole toki helpoin tunne käsitellä, mutta kärsivällisyys ja pitkäjänteisyys palkitaan.

Lue myös: https://www.mieliblogi.fi/hapean-kokemukseni/

Muistathan tykätä sivusta myös facebookissa ja ottaa sivusto seurantaan. 🙂

Vastaa