Lyyrisiä mielenmaisemia

Ahdistus

Ahdistus.

Kuin sieluni syvimpien vesien tahdistus.

Kuinka se pitääkään otteessaan.

On sen tunne suuri, vaikka moitteessaan sitä pidän.


Kuinka se uikin tähän.

Ei se kysele, tulee kuin puun takaa vähän.

 

Ahdistus, se pinnan alta pulppuaa ja kaiken ympärillä värjää purppuraan.

Olen niin huolestunut, etten voi nyt mitään millekkään.

En edes sillekkään, että purppurana maailman nään.


Ahdistus, miten siitä yli päästä voisi, sen loppuvan jo kyllä soisi.

On sen näytelmää täällä kauan katseltu ja sen tunnontuskia makseltu.


Mistä tulee, mihin se menee?

Kuinka se kevenee?

Harteiltani, niin että taas voisin iloita ja olla vapaa.

Voi sitten inhoan olla tähän tapaan!


Ahdistus, se taitaa jo sittenkin mennä!

Hellurei, täältä jo lennä!

On sua jo liian kauan kärvistelty ja sinulle pahalla ärvistelty.


Olen vapaa ahdistuksesta viimein ja toistaiseksi. 

En toivo ahdistusta enää muotoon sellaiseksi.

Person Standing Near Lake

Vastaa